Maalinnunpyynnin alotuksessa 2004
mukana molemmat koirat, mutta

VAIN YKSI METTÄSTYSKOIRA

ja sen nimi oli Bella

Istun hilijaa mäthän nokassa jängän reunassa. Hyvä ettei ole tippa linssissä. Vuosi ja kolome kuukautta sitten mietin, että lopetanko pennun, kun oli niin paha sairaus. Raaka oli antibiootti- ja ennenkaikkia kortisoonikuuri rääpälhellä, monta kuukautta. Mutta siitä selevithin. Nyt koira istuskelee koppelon vierellä niinkö mithän erikoista ei olis tapahtunu. Mettästyskoira siitä tuli. Raakile vielä, mutta meillähän on aikaa.

Tapahtu hetkeä aikasemmin: Bellalla hösyäminen nokka maassa pysähtyy. Tiukka seisonta jängän reunassa sankhan heinikhon ja mitä aluskasvillisuutta siinä nyt sitten onkhan. Minulla tullee vähän kiire...reiphasti kaarran Bellan taakse mettäsaarekhesta ja sen verran puuntattaraa eessä, että otan pikkusen koirasta vasemmalle. Yksi koppelo hyppää parinkymmenen metrin päästä, Bella seisoo edelhenki. Toinen karkaa Bellan eestä minua ennenku ehin antaa luvan nostaa...Bella ei liiku. Juoksen muutaman askelhen vielä enemmän vasemmalle paremmalle ampumahollille ja siinä samalla mietin mitä teen. Bella ei liiku, joten ratkasu on valamis. Pam. Koppelo kenthän. Ja eiku kahavinkeithon.

Tämän vuojen ensimmäinen pyyntipäivä meni kaksjakosesti: Riitulla oli homma täysin sekasin, mutta onneksi "kakkosketjun" Bella tuli ja paikkas...eka päivänä meän ainua mettästyskoira.

Riekot hukassa

Eikä tarttenu muuten koiriakhan palijon kahvitulilla pyytää pötköttelemhän. Kuitenki sen verran vähän olhan ehitty, valitettavasti, ryysätä mettissä ja ylleensäki touhuta vaphana maastossa, että ei ole ihan kunto terästä. Kummallakhan.

Hyvvin silti jaksovat vuoroillansa hakia, eli mullahan oli alotuspäivänä toinen aina taluttimessa vierellä ja toinen hakupäällä.

Aamusta aikasin olimma jo tutuilla riekkomailla, mutta vaijaan kolomen tunnin jälkhen oli pakko todeta, että ei siiven iskua niissä maissa! Ei sen enempää riekkoja kuin muitakhan lintuja.

Bellaki meinas jo kattelemhan, että tyhyjillä maillako isäntä meinaa meitä laukottaa, vaikka kehuskeli että tositoimhin lähethän...?

Maiseman vaihtoa

Hyppäsimmä authon kahvistelun jälkhen ja siirryimmä enemmän "mettomaille".

Auto tienposkhen ja eiku koirat ulos ja toinen hakkuun. Muutaman sata metriä kun menthin, niin pystykorvamies käveleskeli vasthan. Ei ollu hänkhän nähäny linnun lintua ja oli kävelly kylästä muutampia kilometrejä ns. hyvien maitten halaki.

Kerto vielä, että muutampi auto oli ollu tienvarressa kilometri ethenpäin...mietin, että pallaanko heti takasin ja vaihan totaalisesti maita, mutta päätinpä kuitenki jatkaa. Ei silti, että eppäilisin pystykorvan kykyjä löytää lintuja ;o)

Ensimmäiset tilanthet

Riitulla oli tosin homma hukassa; helevetin pitkiä aikoja pois näkösiltä, tuli mistä sattu, katos taas...eikä linnun lintua kohalle. Ainakhan meän näkösille ei niitä hommannu...myöhemmin selevis kauhia totuus tästä asiasta!

Mutta meän pentukoira! Kauhia into päällä ja eikhän melekein heti omalla vuorolla alakanu nokka viistämhän maata ja häntä vispas niin, että ei olis uskaltanu kättä laittaa tielle: lintuja. Satavarmasti. Sen verran tuon koiran elekhejä tunnistan.

Sitten se tapahtu; komia seisonta. Melekein viis sekuntia ;o) Ja kauhialla vauhilla muurahaismäthän taka ja eiku poikametto taivhalle! En kauhiasti kiitelly, vaikkaki olin tyytyväinen, että sittenki lintuja löyty, vaikka ei nostoluppaa ehtiny antamhankhan.

Muutampi satametriä ethenpäin ja taas Bellalla hajuja nokassa. Nyt kuitenki meno vähän rauhallisempaa ja laajemmalla aluhhella tuhuras nokka maassa. Yritti selevittää kulkusuuntaa...ja sittenpä lähti meleko suoraviivasesti kumpareikkoa kohti ja eikhän taas nasahtanu seisomhan. Ukkometto. Näin sen puitten välistä. Metto katos melekosella vauhilla kumparhen taka...ja kohta Bella purki seisonnan ja lähti "jäläjittämhän". Sanoin kyllä, että nokka ylös, ilmavainunen koira kun kuulemma olet.

Menin melekosella kiirhellä perässä, että ehtis hättiin jos seisoo ja lintu kestää. Bella seisahtuki melekosen kuusen ethen eikä liikkunu hetkhen mihinkhän. Miehän heti vauhilla kohti ja sähähin (olen opetellu äänenkäyttöä, nykyhhän koirille ei tartte huutaa ylösnostoluppaa, lähtevät kyllä kuiskauksestaki...) "aja". Bella empi hetken, ja hyökkäs kuusen läpi. Luit oikein. Läpi. Metto siiville ja jouvuin seuraamhan tilannetta vain piippua pitkin, kun oli se kuusi eessä. En alakanu roivimhan "toivotaan toivotaan" laukauksia. Mukava tilanne.

Bella ja Bellan koppelot

Vaihoimma taas maisemia, kun Riitun toiminta alako näissä maissa suorhan sanottuna ...tuttamhan. Ja kun riekkoja ei näkyny eikä kuulunu, niin aattelin maisemia vaihtamalla mahollisesti riekkoja löytyvän. Ja olisivat helepompia ja ainaki kuulis jos Riitu poikuetta pössyyttää ominensa ilimhan, eppäilin näet sitä kun seurailin koiran toimintaa ja ilmeitä.

Ei ollu riekkoja uusissakhan maissa, mutta hienon koppelotilanthen Bella toimitti taas isännälle. Isäntä oli vain niin tilanthen lumoissa, että ei ees ampua ehtiny, vaikka komiasti luvasta rykäsi pentu koppelon taivhalle. Ja oli kyllä hyvällä hyvä ampumapaikkaki...no, meni tilanne ohi nukkuessa ja ihastellessa pennun toimintaa.

Riitu taas vuorolhan katos piehenkön mettäsaarekhen sisälle isolla jänkäaavalla. Ei näkyny eikä kuulunu vähhään aikhan ja taas tuli piruja mielhen. Ja sitten kaks koppeloa tuli melekein kopiksi; kirvasin hilijaa mielessäni ja kun koiraa ei kuulunu, niin lähin varovasti maan päätä kohti. Sielähän meän Riitu seisoa jökötti jo jängän puolella, ja poikametto vaijaassa kympissä. Näky sinne melekein sathan metrhin.

Mietin hetken, että otanko pillin ja yritän tiedotusta, kun koira ei ollu meitä kuullu, olimma tuulen alla ja Riitu seiso meistä melekein poispäin. No, en ehtiny ajatuksissani kovin pitkälle, kun Riitu roikasi metton lenthon ja katteli kaikessa rauhassa kun iso musta lensi jängän yli. Nuuski vähän aikaa ja oli niinku mithän ei olis tapahtunu.

Palo käämit! "Riituperkele!!!", huusin. Ja koira tipahti niille sijoille. Säikähti.

Arvaatta varmasti, että oli Riitun hakukerrat siltä päivältä ohi. Pistin vielä koiran taluttimhen ja kiini muutamhan kuusen tattarhan missä oli seissy mettoa. Sanoin Riitulle, että lähten METTÄSTYSKOIRAN kans seuraavhan saarekheshen, saat ootella tässä.

Menimmä Bellan kans jängän yli isomphan mettäsaarekheshen ja eihän siinä kauaa haukoteltu, kun tuo jutun alussa ollu tilanne tuli.

Laukauksen jälkhen alako Riitun suunnalta kuulumhan helekutinmoista volinaa... en sääliny yhthän. Putsasin koppelon, Bella otti herkut ja lähimmä takasin. Riitu oli lievästi sanottuna nolona kun pari tuntia käveleskeli autolle koppelo vieressä.

Bellan koppelo.