Homma naksahti kohilhen Bellalla

METTÄSTYSKOIRA

...ja kyllä lähtee! (tarina 10.10.2004 päivän reissusta)

"Näik sie mihin Bella meni...?" kysäsen vaimolta. Bella haki jänkärösikössä mukavasti ja sopivalla tihheyellä. Kuitenki kohtuu tihiässä katos näkösiltä, eihän se silti ollu kuin pari minuuttia ollu pois. Etenemmä rytteikössä ja huomaan Bellan seisomassa parinkymmenen metrin päässä.

Seisoo sivuttain, pää minusta oikialle. Sielä on harvemmassa puita. Hyvä risukko kuitenki, eli linnuilla piiloja. Otan haulikon valmhiksi ja rysyän lähemmäs.

Linnut ilimeisesti liikkuvat pikkusen, kun Bella matalana mennee puolenkymmentä metriä ja jää uuesthan paikoilhen. Tiukkana ko viulun kieli.

Otan vähän reiphammin oikialle kun sielä paremmat ampumapaikat. Sähähän Bellalle muutaman metrin päästä takkaa ja sivulta "aja" ja Bella tekkee työtä käskettyä. Vappautuneesti vaijaan kympin pyrähys tarkasti linnuille ja kaks riekkoa lenthon. Pysähtyy paikoilhen. Sihtaan aikani ja toinen riekko lentää soppelisti kuusen takkaa näkösille ja PAM riekko kenthän. Osuma sellanen, että riekko vähän räpistellee ja en ehi ees Bellalle huutaa mithän, kun reiphasti mennee linnulle, ottaa kiini ja suuhun...hetken jo luulen, että ensimmäinen nouto...mutta paskat: kun riekko lakkaa rypistelemästä niin nätisti lintu maahan, isännän tykö häntä heiluen ja takasin linnulle.

Ole hyvä, se sannoo. Ja kattoo minua silimhin. "Hyvä Bella, hyvähyvä...hieno tilanne...siehän olet ihan tosishan alakamassa mettästyskoiraksi..." hoen siinä ja hallailen koiraa.

Edellisenä viikonloppuna, (jolta tuo ylimmäinen kuvaki on) eli lokakuun alussa, mulla oli Bella mukana hirvenpyynnissä. Tarkotuksena opettaa koiralle olemhan rauhassa muutampia tunteja autossa, kun itte olin hirvien perässä. Ja hyvin tottu siihen, eli ei mithän hättää. Tervepäinen koira.

Suurempi yllätys oli sen sijhan se, että kun iltapäivästä pieniä lenkkejä tehimmä, niin Bella seiso! Tai onhan se seisonu ennenki, mutta *naps* nytpä ei ollukhan mithän hättää seisonnalle. Koira vain oli kylymän rauhallisesti paikoilhan ja ootteli isäntää...ja luvasti lähti niin ku vain räväkästi ylösnostava koira ainaki.

Saimma eilen lauantaina hirven nurin ja nyt sitten päätimmä, että viemmä pojat mummilhan ja lähemmä Tarjan kans käväsemhän pienen lenkin, taas ihan uusilla mailla.

Otin molemmat koirat matkhan, mutta eihän met ehitty kun kymmenkunta minuuttia mennä ja siitä ajasta Riitua ootelhin suurin osa, niin isohkon hakkuuaukion takkaa lentää teeri ja Riitu tullee kohta perässä. Reilun puolenkilometrin päässä. Mulla kiehahti! Pistin Riitun siitä paikasta koivun kylykhen kiini. Ja lähin Bellan kans mettästämhän.

Tilantheja oli yksittäisille riekoille, mutta tulistelun jälkhen kun pääsimmä vastatuulhen lähtemhän, niin alako tapahtumhan...tulihan Bellalle tosin yks sössiki; nokka maassa tuhuras kuumilla jäljillä ja eikhän tuulen päällä kun seikkaili, niin saanu riekkoa nokan eestä lenthon. Mutta tuo viimenen tilanne, mihin pääsin ampumhan, kruunas koko hienon iltapäivän.

Meillä on uus mettästyskoira.

Sen toisen nappasin takasin tullessa melekein neljän tunnin päästä matkhan siitä koivun kylyjestä. Oli nukkumassa. Ronttiperkele.