Maalintualotus 2005

Kyykistyn komian ukkoteeren etteen. Otan puukon tupesta ja alan suolistamhan. Samalla seuraan, kun Riitu mennä lotistaa jängän yli pienen mettäsaarekhen laithan ja löytää paikan, johon toinen ukkoteeri tipahti. Komiasti ottaa hajut, ja lähtee jäljittämhän. Heinästä lettojänkää mennee reilut parisattaa metriä ja ottaa seisonnan. Purkaa kohta ja kiertää kaartoa pitkin hieman ja taas seisoo...huuan, että "ota!" ja koira katuaa hetkeksi. Sitten nousee yltäpäältä muassa kaarron reunalle takasin ja ukkoteerihän sillä on suussa. Isäntä kattelee ylypiänä uljaasti teertä kantavaa mettästyskoiraansa. Keski-Lapin ruskan loistaessa hienoissa väreissä tunnen olevani etuoikeutettu; tänne minä kuulun, tätä minä haluan ja tähän minulla on nyt mahollisuus.

Tämän vuojen maalintualotuksen pärhäytimmä käynhin perinteisissä maissa Seipälässä. Koirilla oli aamusta heti vauhti päällä ja sää suosi meitä aivan hienosti: aurinko paisto, muutama lämpöaste, tuulta ei kyllä oikiasthan ollenkhan. Mutta emmä antanu sen häritä.

Ville Oskari, koirat ja pari reppua Jeepistä pois ja eiku rensseleitä järjestelemhän kanthon. Bella katos heti ja kun ei kuulunu, niin huusin, että "...Bella tänne, liivit päälle ja lähethän!" Tien toiselta puolelta kuusikosta kauhia kasahus kävi ja ukkometto nousi siiville...että semmonen lähtö tälle lauantaiaamulle. Ilosesti Bella tuli ja mitäpä siihen oli ittelläkhän lisättävvää. Toruin vähän koiraa, että pittää ootella että alotamma mettästyksen ja sitten vasta hakia net linnut ethen.

Jani ajeli kans sammaa tietä ja englanninsetterillä näky olevan takapenkillä virtaa...olivat menossa Seipäjoen varthen, mutta pohojospuolelle, kun taas met kerroimma että menemmä alaspäin. Etelää kohti. Jänkiä ja maita sopivasti. Uskoin, että sieltä lintuja löytyy.

Tänä syksynä emmä ole käynhet näissä maissa kertaakhan, joten täys arvotus, mitä löytyis. Iltapäivästä muuten tuli seleville koko revohkalle, että niin isäntä kuin koiratki kaipais kuitenki vähän reeniä ennen mettästyskauen alakua. Että otti koville. Jängät vielä vettä täynä ja muutenki tuntu niin perskutin raskhalta.

Vähän ennen seittemää pistin koiran kerralla hakkuun toisen ollessa vyöllä vierellä. Hienosti oli virtaa ja olo jotenki rauhottunu. Aina kun methän pääsee.

Hajuja oli jonku verran, mutta eppäilin, että oli pupuja, kun ei mithän kuulunu. Eikä kuulunu tunthin laukauksiakhan misthän.

Bella kuitenki katos näkösiltä vähän ennen kaheksaa ja sitä sitten kuuntelimma ja oottelimma puuskuttaen pehemiällä jängällä. Bella tuliki eessä olevasta saarekhesta ja kävi luona ja eiku takasin saareketta kohti. Menimmä sen pari-kolomesattaa metriä perässä ja sielä Bella nokka maassa pyöri...tuli jo piruja mielhen, mutta sitten koira katos taas näkösiltä.

Käveleskelimmä maanreunhan, korkiaa heinikkoa oli sillä kohalla. Ville Oskarille sannoin, että paska homma kun Bella on silloin tällöin liian kiinnostunu noista maajäläjistä ja katuaa sitten nussuttamhan niitä...syrjäsilimällä huomasin siinä samassa Bellan kymmenkunta metriä viistosti meän takana...

Haulikko selästä, "aja" ja riekkopoikue lenthon! Meleko hyvällä hollilla olivat ja kohtuullisen aukia jänkäreikä. Pam. Tipahti. Otin toisen kiskolle. Pam. Paskat tuplia vieläkhän! Bella oli jo räpistelevän riekon luona, otti suuhun. Mutta ei varmasti tuonu vieläkhän. Jätti siihen kun heitti räpistelemästä ja tuli sanomhan, että sielä se on. Hae pois. Ja lähti uuesthan kattelemhan, josko lissää löytyis.

Otin koiran kuitenki takasin ja herkut tiedotuksen jäläkeiselle puotukselle. Eli oli poikue pikkasen liikahtanu siitä, missä Bella oli seisonu ja ootellu kun emmä tulhet. Kävi hakemassa ja siinä se oli. Hieno. Ja eiku Paasosen Arille (kasvattaja) ja Heikkisen Ristolle (Arthoksen jälkeläisiä tämä meän hieno mettästyskoira) terveiset, että oli hieno alotus tälle mettästyskauelle. Bellahan ei ole varsinainen sorsakoira, vaikka kyllä seki jängällä seiso ja nosti ja tiputinki...mutta laitan niistä juttua tuossa tuonnempana, kun ehin.

Meni muuten koko alotuspäivän noin 40 kuvan systeemi harakoille, kun Rikumatti 4-v. käpisteli illalla kameraa mummilassa ja eikhän onnistunu tyhyjentämhän kortin...että harmitti. Eli nämä kuvat ovat sunnuntailta, kun kävin aamupäivän vähän toisissa maissa.

Ne oliki muuten ainuat riekot koko kahen päivän aikana, jotka sattu meän ethen. Mutta koppeloita oliki lauantaipäivänä sitten enemmän kuin tarpheksi! Joskin ei ollu tilannetta tiputtaa.

Riitu oli taas aamupäivällä "hukassa". Jotenki nokka ei pelannu ja haku oli vähän halutonta, joskin laitoin sen huonon kunnon piikhin. Paras (tai paremminki pahin...) tilanne oli, kun Riitu veti hakatun kummun yli kohti jängän reunaa ja met kattelimma hakatun kummun päältä. Yhtäkkiä ilima oli sakiana koppeloita! Riitu katteli hölömönä, kun ympäriltä pörisi...laskimma Ville Oskarin kans, että 12-13 koppeloa lähti tasasesti sekunnin välein ja Riitu eiku kattoamöllöttää. Seuras, että sinne lensivät, tuli meitä kohti ja luimisteli minulle, ja meinas lähtiä viemhän toishen suunthan...ja eiku koira kiini ja siinä oli päivän hakuvuorot.

Vartin tauko paikalla, ja Bella hakemhan koppeloita. Jokunen hieno seisonta oli ja luvasta nosto, mutta kun tihiää jänkärösikköa ja jänkäsaarekheja, niin ei päässy ees ampumhan. Paitti kerran piti tietenki roiskassa perhän, jotta koira tajuaa, että kyllä tässä tosishan olhan.

Kolomen huitheilla tulimma takasin autolle, väsynhenä Ville Oskari mummilhan, koirat kyythin ja eiku matka jatkuu. Ajoin Vuojärvi-Riipi tietä aivan toisille maille ja Riitun jätin authon. Tais arvata syyn, koskapa ei perhän volissu.

Bella haki edelhenki hyvin ja koppeloille oli tilantheja sopivin väliajoin, ei vain tarttenu ampua parin tunnin aikana kertaakhan. Ja pisthenä iin päälle, taas hieno tiedotus ja suorhan koppelolle...isäntä vain sössi tilanthen ja koiran ilime oli kuvaamisen arvonen (perskeles kun Rikumatti net poisti...) kun se katteli, että "mikset ampunu...?"

Autolle tullessa kello oli jo yli seittemän illalla ja Riitu sen näkönen, että vois vaikka lähtiä pyytämhän. Ajelin pois takasin päätielle ja Riitu tuijotti koko ajan peilin kautta. Surkiana. Kurvasin yhen mettätien varthen, jonka päässä on mukava kohtuullisen kokonen maa, ja sielä ylleensä ollu riekkoja. Riitu autosta, haulikko matkhan. Ja neljä panosta.

Riitulla oli eri terävyys nyt haussa; maa oli äkkiä haravoitu ja Riitu kuitenki nokka pystyssä veti pienen jängän yli muutamphan ojanvarthen. Ei kuulunu vähhään aikhan ja arvasin, että nyt on linnuilla. Lussutin jängän yli, melekein heti näin punasen liivin. Riitu seiso minua päin. Erotin poikateeren meän välissä - "aja" ja sain ns. vastapalhon tiphauttaa. Kiittelin Riitua, ja aloin puhistamhan lintua. Ihmettelin, kun ei tule herkuille...vilikasin olan yli ja sielä 15 metrin päässä seisoo...putsasin linnun lophun, latasin haulikon kävelin Riitun vierhen ja annoin luvan nostaa. Teeri lenthon ja eiku pam kenthän.

Kiittelin hienosta toiminnasta, annoin herkut ja eiku autolle. Hämäräki jo laskeutu. Kyllä se ossaa, mutta vaatii vain vähän aikaa, että vanaha syttyy =o)

Eikä tarvinnu isännänkhän unta ootella kun mummilhan pääsi...koiratki nukku autossa tyytyväisenä, kun kerroin, että aamusta lähemmä taas kattelemhan mitä luonto meille mahollisesti on antamassa.

Sunnuntaiaamu oli sitten kylymä; kolome-nelijä astetta pakkasta, kuten Jeepin mittariki näytti vähän ennenku lykkäsin auton tienvarthen. Kello oli kuitenki jo reiphasti yli seittemän kun lähimmä liikhelle. Ja aurinko paisto. Hieno keli. Tuulenvirekki kävi, joten parempi siinä mielessä kuin alotuspäivänä.

Huonokuntonen isäntä telo vähän poloviihan eka päivänä, joten nyt sitten katoin parhaaksi mennä kovempia maita kuin lauantaina (sen takia muuten nyt maanantaina aikaa kirjotella, kun ei viitti lähtiä vielä rasittamhan, jotta pääsis vielä lomaviikon loppupuolella kunnolla nauttimhan luonnosta).

Kovin vain tuntu Kulvakkojoen varren maat hilijasilta. Yksi ainua koppelo karkas, ja seki kaukaa. Ei ees koiraa kestäny lähelle.

Vaihoin vähän maisemia ja eikhän alakanu tapahtua: Bellaki välillä seiso muka hienosti, joskin teeripoikuetta ei sinä aamuna pystyny käsittelemhän. Edellispäivänä ei häkeltyny, vaikka usiampi koppelo pörisi pois, kuhan piikissä ollu ei liikahtanu. Nyt sitten heti kun yks lähti, niin eiku hösyäminen alako ja pössyytteli kaikki lenthon.

Polovhen sattu niin perskeleesti, joten otin suunnan tielle ja takasin autolle. Aittelin, että johan tätä on nähty. Bella haki ja päästin Riitunki irti kun auto näky (komia muuten, eikö =o) )

Tulin autolle ja laittelin repun takapenkille, haulikon pushin ja kattelin kun Bella hösyää nokka maassa reilun saan metrin päässä tien varressa. Huuan takasin ja sehän tullee. Mutta Riitua ei näy. Lintuja sittenki? Bellaki kattelee, että sinne se Riitu tais jäähä. Pistän Bellan kyythin, otan haulikon ja eiku kattelemhan, että missä Riitu luuraa.

Hyppään ojanpenkalle, kävelen tienvarsirääseikön läpi ja pienhen taimikhon. Erotan Riitun punasen liivin taas jängän reunassa...eiku reiphasti kohti.

Riitu seisoo meleko avoimella kumparhella, joka laskeutuu jängälle. Vieresessä muutaman metrin korkusessa männyssä erotan ison mustan ukkoteeren. Kummun takkaa näkkyy myös toisen pää. Riitu seisoo sinnepäin.

Otan reiphan askelluksen (poloven keston mukasesti...) ja eikhän se puussa ollu menetä hermoja ja lähe lenthon. Samassa koko rinne on mustana! Riitu pyssyy paikoilhan, joten eiku tulta perhän.

Pam, yks reuvahtaa komiasti lennosta parinkymmenen metrin päähän. Otan toisen kiskolle ja pam. Olin varma, että osu. Satakunta metriä mennee, tihentää siiveniskuja ja reuvahtaa sitten vähemmän hallitusti jängän takana olevhan pienhen saarekheshen. Näen, että siinä se sinimusta möllöttää.

Riitu tietysti on noutanu jo sen lähelle tipahtanhen ja istuu nätisti ja oottaa, että oleppa hyvä isäntä. Tämä on sulle.

Kiitän ja sanon, että toinen tipahti tuonne mettäsaarekheshen...mutta sitäpä ei ennään näykhän sielä! Nou hätä. Luotan satarosenttisesti minun mettästyskoirhan. Eiku koira sinnepäin.

Kyykistyn komian ukkoteeren etteen. Otan puukon tupesta ja alan suolistamhan. Samalla seuraan, kun Riitu mennä lotistaa jängän yli pienen mettäsaarekhen laithan ja löytää paikan, johon toinen ukkoteeri tipahti. Komiasti ottaa hajut, ja lähtee jäljittämhän...