Unelmalomanen Tenon varressa (taas)

Että on korkeita rinteitä. Ja jyrkkiä. Bella on rauhallisesti vyöllä vierellä. Riitu ollu "hukassa" muutaman minuutin. En uskalla mennä lähemmäs jyrkännettä, kun pelekään, että jos siinä on lumilippa, niin alas kymmenkunta metriä eikä yhthän huvita suksien, reppujen ja koiran kans sinne rysähtää. Riitu on sielä alhaalla jossaki.

Tarja huikkaa vähän taaempaa, että Riitu tosihhanki on rotkon pohjalla ja seisoo. Vähän meistä takana. Otan pienellä pakituksella takasinpäin ja Tarja huomaa riekon. Se on reilut viis metriä koiran eessä. Ei mithän mahollisuutta ampua, koivua eessä. Tai oikiammin alhaalla.

Hiihtelen taas muutaman metrin ethenpäin ja kattelen samalla alas. Tullee tunturikoivujen latvojen välhin pieni aukko ja otan haulikon rinnalta ja lattaan sen. Sähähän Riitulle luvan: "aja". Loihakas eteneminen ja riekko lenthon.

Eikhän pössi lennä rotkon pohojaa ja kun tullee kohalle, jossa koivujen latvat ei peitä näkyvyyttä, niin roikasen kerran ylhäältä alas...kirjaimellisesti riekkoa selekhän (!!!) ja eiku Riitulle noutolupa.

Tuossa ylhäällä olevassa kuvassa tuo saalis luovutethan isännälle. Rotko oli tosihhanki jyrkkä ja Riitulta meni muutampi minuutti, kun luovi ylös tulemhan, vaikka hanki kesti kohtuuella tuolla kohalla. Hieno koira. Kun haluaa =o) tulihan tuota viime syksynä oltua toistaki mieltä!

Perjantaina aamulla pakkailthin Jeeppi lähtökunthon.

Meillähän ei ollu mithän varsinaista kiirettä, koskapa lupia ei perjantaille saatu ja niinpä vasta kymmenen huitteissa startathin Sattasesta koko perhe kimpsuinhen kampsuinhen ja koirinhen kohti Utsjokia.

Matka suju rattosasti, Ivalossa kävin maksamassa Villin Pohjolan palvelupisthessä luvat ja joimma kahavit paikallisessa konditorio-leipomossa.

Siitä sitten matka jatku kohti Utsjokia ja Kevon Luonnonpuiston lähettyvillä pysähyimmä sen verran, että koirat kävi kusella ja vetivät sielun kyllyyestä pitkin hankia vähän aikaa.

Ja eiku takasin tielle ja Utsjoella Uulan kaupasta muutaman päivän evhät ja Tenon Tunturitupien Otolle ja Marjolle soitto, että olhan jo melekein näkösillä, vaijaa puoli tuntia ja perillä.

Perjantaille ei tosin ollu lupia mettästää, niinpä met sitten heti majottumisen jälkhen pistimmä lämmintä päälle ja lähimmä koko revohka nousemhan Tenon Tunturitupien kohalta ylös. Omat sukset jokkaisella, paitti Rikumatilla, joka kuluku hyvin ahkiossa joka taas oli isällä veossa.

Paljakalla tuuli aivan helekutisti, joten lämmin, tuulta pitävä vaatetus oli ehottomasti paikalhan. Kuvan oton jälkhen laskettelimma poroaijan laitaa ja lopulta laskeuvuimma pari kilometriä Utsjoen suunthan kelekan jäläkiä pitkin. Ja eiku sähkölinjaa takasin Tanssijoen kuphelle ja siittä sitten mökin lämpimhän.

Lauantaiaamuna sitten herräilin ennen seittemää. Ulkona pakkasta melekein kolomekymmentä, tuulta ei nimeksikhän ja aurinko nousemassa komiasti.

Päästin koirat autosta kuselle ja haistelemhan mettästyskeliä. Innoishan olivat kun tiesivät, mitä tuleman pittää! Perjantainahan meille kävi niin, että riekkoja oli aivan helekutisti heti lähössä; nelisenkymmentä lähti ensin ja sitten vetivät pitkin rinnettä samanlaisia parvia matkhan ja lopulta varmasti parisattaa komiaa valakiaa lintua yhtä aikaa näkösillä!

Oli se hienon näköstä.

Kymmenen huitheilla kuitenki asthet oli laskenu parinkymmenen pinthan, joten mie, Tarja ja Ville Oskari suunnistimma Oton ja Marjon pihalle, jätimmä auton siihen ja koirien kans ylös, kohti mettästysmaita. Ollipekka jäi Rikumatin kans mökille päiväksi.

Ensimmäinen oikia tilanne saathin, kun taas laskettelimma paljakalla poroaijan reunaa kohti porttia Tanssijoen kohalla; Riitu oli haussa etupuolella, Bella vyöllä vierellä ja Ville Oskari ja Tarja takana satakunta metriä. Yhtäkkiä tajusin, että Riitu junttas ittensä kauhiasta vauhista linkhun. Riekko viien metrin päässä.

Enhän mie saakeli saanu liki kolomimetrisiä suksia pysähtymhän, vaan huilasin lahajakhasti ohi...riekko oli levottoman olonen mutta pysy paikoilhan. Kaivoin kameraa, mutta pakkanen ja hikinen kainalo oli teheny tepposet, eikä se perskeles toiminu. No, kamera takasin ja haulikko rinnalta ja panokset piiphun.

Eikhän Ville Oskari vain lasketellu kauhialla vauhilla ja huutanu vielä, että onpa hieno mäki ja mukava vauhti...sitä ei riekko kestäny, vaan pörähti lenthon...mutta miksi lensi niin huonosti...?

Riitu jäi paikalhen ja katteli vähinthän yhtä pössinä. Riekko kaarto vähän vasemmalle alaviisthon ja liitämällä meni vastapäishen rinteeshen ja sinne jäi. Parisattaa metriä.

Jätin Bellan Ville Oskarille, pistin Riitun hakkuun ja itte laskettelin hissun kissun perässä. Riituhan nashautti seisonnan heti rinthelle ja mie jarruttelin parinkymmenen metrin päähän.

Panokset piiphun ja "aja". Riitu lähti ja riekko ylös. Kattelin,. kun riekko lensi parikymmentä metriä ja käväsi maassa ja sitten kaarsi taas alarinthelle... hyvä ettei Riitu saanu koppia. Arvelin, että oisko aithan lentäny ja huusin Riitulle että "OTA". Parisattaa metriä menivät peräkannaa, riekko välillä maasssa ja taas muutama metri. Riitu nappas kiini ja ylypiänä kanto isännälle. Toinen siipi oli poikki ja vereslihalla, eli aithan lentäny...tulipahan korjattua iliman laukaustakhan riekko rephun.