"Hei Kuuraparta,
ei pidä sinun sureman!"

sillä mettässä näyttää riistaa olevan!

Häntä vispaa puolelta toiselle. Yritän kahaloa vähän lähemmäs, mutta suosiolla jättäyvyn parinkymmenen metrin päähän Bellasta. Ootan hengityksen tassaantumista ja annan luvan nostaa; "aja". Ja Bella lähtee.

Pitkästä aikaa käväsimmä koirien kans mettässä, tarkotuksena kuntoilla. Kuinkas muuten.

Tuli tehtyä yks pahemman laatunen arviointivirhe jo ennen lähtöä; arvelin, että lumi sen verran höttyrää, että ei pääse ees hyvillä mettäsuksilla, vaan saattaapi olla helepompi kahalata. Paskat, lunta oli reilun polovenkorkuuelta, ja huomattavasti helepompi olis ollu suksilla. Nyt joutu kahalomhan oikein tosishan.

Onneksi senthän jonku verran löyty vanahaa kelekanjäläkiä, ettei ihan koko aikaa senthän tällä kunnolla tarttenu ryysiä ankaramman kaavan mukhan. No, kuntoilusta ainaki kävi!

Pitkä huikonen meillä meniki, ettei sen kummemmin mettässä käytykhän. Koiratki oli tyytyväisiä kun saivat välillä pötkötellä sisälläki (kuva uuen vuojen aatolta), joskin eivät nuo kyllä sisällä kauhiasti viihy.

Mutta välillä mukava kävästä kattomassa, mitä muu perhe touhuaa...vaikka suurin ihimetyksen aihe varmasti oli sisälle kannettu kuusi! Ja vielä joitaki kiiltäviä palloja laitettu roikkumhan! Olis mukava ollu tietää, mitä koirien päässä liikku sillä hetkellä =o)

Ja ei ollu kuuraparralla eikä muillakhan ikävä mettässä, kun riekkojen, kuten kuvasta näkkyy, jäläkiä oli mettät täynä! Ainaki melekein. Eikä jälijen jättäjiäkhän tarvinnu kauaa hakia, vaan niitähän oli sielä täälä. Myös pupuja.

Tuossa alla taas kuva, kun Bella veti mettätien pohojaa parisatttaa metriä ethen, ja lähti vastatuulhen tulemhan toista puolta tiestä...ja eikhän nashauttanu seisonnan melekein kohalla. Ja riekkoja kolome meän välissä.

Tuli vain taas vanahaa kunnon järjestelmäkameraa ikävä, kun tässä digi-sellasessa ei riitä valovoima ees tammikuun alun päiväkeleillä...eli kaikki vähänki vauhikhammat kuvat on pelekkää harmaan ja mustan viirua sielä täälä...eikä näissäkhän paikalhan olevissa ole kehumista. Mutta kompromissejähän on tehtävä, kaikkia kun ei voi saaha.

Molemmat koirat otti muutaman seisonnan ja melekosen loihakhastihan nuo lumen suuremmin häirittemättä nostivat luvasta komiasti.

Lumi oli tosin jännästi "kerrostunu", eli koirat ei painunu kuin vaijaa parikymmentä senttiä, sitten oli kohtuullisen kova kerros. Joka ei arvatenkhan tämmöstä satakilosta kestäny, vaan meikäläinen tietenki meni kohtuusyvällä. No, tiiänpä seuraavalla kerralla, että sukset on hyvä olla mukana.

Mukava parituntinen maastossa. Riituki tyytyväisenä katteli, kun pääsi taas "oikiihan" maasthon. Olhan met toki käyty aurattuja mettäteitä hiihtelemässä murtsikoilla tai kävelemässä ja koirat saanhet huitoa välillä vappaasti, mutta eihän net varsinaisesti mettässä oloa voita.

Keli meillä oli hyvä, eli näin tammikuun 9. päivänä armon vuonna 2005 oli pilivistä, tuuli kohtuukova etelä-luothesta ja pakkasta 5-7 astetta.

Oottakaappa vain kun aurinko nousee kunnolla niin pääshän hiihtelemhän hangille ihan rehellisesti koko perheen voimin. Ja vahavistethin met jo se Utsjoen reissuki maaliskuun 11.-13. päivä, joten sitten taas pääsemmä kuleksimhan kunnon tuntureille. Toivottavasti riekkoja löytyy samalla lailla kuin viime kevväänäki, että pääsee tuorhen riekkovellin makhun.