Päiväkirja 2005-2006

Uskottava se on: juoksuaskeleita =o)

25.5.2006

Nysse on alakanu: reenaus. Roppa kunthon ja yleinen jaksaminen sitä kautta kohilhen.

Eihän tuossa ihan sammaa vauhtia mennä kuin vireenit ja muut vähemmän tunnetut juoksijat, mutta ommaa hyvvää vauhtia. Meleko hyvin jo jaksaa juosta.

Melekein sata metriä kerralla =o)

Mutta kuitenki. Ensimmäisiä juoksuaskelhia sitten...en ees muista milloin olis tullu liikuttua kävelyvauhtia lujempaa. Vaikka jos totta puhuthan niin taitais kävelemälläki päästä vähän lujempaa kuin tuo meikäläisen keijukaishölökkä. Koiratki alako vetämhän kun pääsivät ensi järkytyksestä...eihän net raukat tajunnu mitä piti tehä kun ukko meni roikkumhan kuminauhan päähän ja sano että "vedä"... siinä net pössinä korvat luimussa katto että ookkos nyt ihan tosishan...

Mutta on mulla päämääräki: Sodankylässä järjestethän ensimmäiset canicross -maastojuoksukilpailut kesäkuun 10. päivä. Jos oikein käsitin, niin siinä lyyhän isäntä kiini koirhan 2,5 metrin kuminauhan päähän ja sitten annethan lupa lähtiä. Luulen kylläki, että kun Kommatin stadionilta rykäsemmä Riitun kans ensimmäishen noushun niin jotku eläinsuojeluviranomaiset varmasti liputtaa meät ratalta pois pois ja päästävät koiran siitä rääkistä. Vettää nyt satakilosta ukkoa sukkana perässä ;o)

Neljä kilometriä on tavote. Sais nähä paljonko järjestäjille pittää maksaa, että net jonku ystävällisen jättäis sinne oottamhan meitä kun muut ovat tulhet maalhin jo ja häipynhet stadionilta kotia päin. Olis se mukava reissun jälkhen juopassa kuppi lämmintä mehua. No, termospullothan pittää mehut kuumana jopa 24 tuntia.

Eikhän se Riitu minut saa maalhin vejettyä siinä ajassa...sen verran uskallan sanoa, että tätä että taia nähä urheiluruutussa.

Kymppiuutisten kevennyksestä en ole ihan varma...

*Mettämiehen sertti* Bellalle Muurolasta

23.4.2006

"Pienehkö, kuitenkin mittasuhteiltaan oikea. Hyvät päänlinjat. Hyvä rintakehän muoto ja syvyys. Voimakkaasti kulmautuneet takaraajat, luisu lantio. Riittävä karvan kovuus, mutta tällä hetkellä puutteellinen. Tasapainoiset liikkeet."

Näin arvosteli Muurolan näyttelyssä Markku Santamäki meän Bellan. Ja anto H:n, eli niinkö joku sano kehän reunalta "mettämiehen sertin". Mutta mikä tässä tärkeintä; näyttelytulos riittää siihen, että mahollisesti ens syksynä pääsemmä myös koekentille kokkeilemhan. Eli siltä osin tuon näyttelyn tavote täytty. Kirkhasti.

Kiitokset vain kaikille onnitteluista ja kannustuksesta, oli kuulemma iltapäivästä sanottu niille, ketkä eivät meitä kehässä nähäneet, että "Toimela oli ku sertin saanu, tuuletti ja oli ko naantalinaurinko"

Niinkö muuten varmasti olinki. Syystäki.

Eihän Bellan kans mithän muuta ropleemaa ole, kuin tuo koko. Koira jäi pieneksi, kun pennun ensimmäisen neljän elinkuukauen aikana joutu kolme kuukautta syömhän kortisoonia, ja se taas vaikuttaa siihen, että kasvu hiastuu ja oli jo silloin selevä, että tuo koira jää pieneksi siitä syystä. Tuomari mittas Bellan kuitenki alarajalle, joten saimma tuloksen ja sitä kautta mahollisuuen osallistua kokkeishin.

Että sen takia sitä tuli "tuuletettua". Josko vaikka saamma osa-aluhhet kohilhen, niin ties vaikka Ville Oskari tai minä joku kaunis päivä kaer-kokkeissa näytämmä mihin se pari yltää...

Sitä ootellessa eiku reenaamhan =o)

Onnellinen metsästyskortin omistaja!

14.3.2006

Iskä on tippa linssissä!

Ville Oskari, 10v. päätti kolme viikkoa sitten, että hän haluaa lähtiä suorittamhan mettästyskorttia. Sodankylän riistanhoitoyhdistys järjesti kolmen viikon aikana viitenä iltana kolmen tunnin koulutuksen/kerta mettästykshen liittyvistä asioista.

Tukena ja apuna pikkupojalla oli äitinsä, joka myös päätti ottaa haasthen vasthan.

Motivoitunheja olivat molemmat "koulunkäynthin" ja olin aivan varma, että hyvä tästä tullee, vaikka vähän tietysti pelkoa siitä, että kuinka 10-vuotias jaksaa keskittyä ja paneutua. Ei ole heleppo tuo koe tänäpäivänä kuitenkhan!

No, eilen maanantaina 13.3. oli harjoituskoe. Molemmilla 4 virhettä, elikkäs läpi olis menny, kun 8 virhettä saa olla. Tännään sitten se tosipaikka. Eli varsinainen mettästyskorttitentti.

Oottelin jännäshän viestiä, että miten on käyny...vihdoin Tarjalta tuli viesti: "Molemmat läpi"

Hyvä ettei itku tullu.

Iskä on ylypiä Ville Oskarista, 10v. ja kerralla läpi (7 virhettä)! Eikä Tarjan suoritus, virheitä 0, ole huono sekhän =o)

Että nyt sitten pitäis löytää pikkupojalle haulikko, kun sen lupasin ostaa kun kortin suorittaa. Että tarjotkaa ;o)

6.11.2005

Riitulle AVO1 -tulos Muotkan kokkeissa lauantaina 5.11. Isännälläki heleppo hymmyillä molemmista riistatöistä tiputettujen riekkojen rinnalla! Tarkemmin myöhemmin, kunhan ehtii lyyä syksyä kuvien ja tarinoitten osalta kokonaisuueshan kashan. (kuva: Jarmo Mattila)

VOI-luokan koira

Rikumatti ja Riitu 7.8.2005

Marjastusreissut meillä senku jatkuu. Nyt kävimmä mustikoita kattelemassa. Emmäkä ihan pelekästhän katelhet, vaan noukimma pari sankollista.

Ja Ville Oskari hilloja pari kiloa samalta jänkärääsiköltä. Kommeita isoja mollukoita. Piirakkaa justhin Tarja niistä tekemässä.

Syksy on meille sadonkorjuun aikaa; hillat, mustikat, puolukat, linnut, hirvet... onpahan talavella sitten mukava syyä itte poimittua tai muuten hankittua "lähiruokaa". Ja taatusti puhasta, suorhan Lapin luonnosta.

Tänä vuonna on niin hillojen kuin nyt näitten mustikoitten laatu ollu aivan erinomasta! Ei täpliä, ei vaaleita läikkiä...tosi herkullista ja laadukasta marjaa. Kyllä sitä passaa sitten kaamoksen aikana maistella ja muistella loppukesän ja syksyn reissuja. Ja samalla saaha vähän niitä pimiän ajan yli tarvittavia vitamiineja.

Ai niin: kyllä se Bella nappas riekkopoikuuen piikhin =o) Kommeita olivat ja hyvin lensivät kun luvasta nosti. Eikä tuo elokuun 20. päiväkhän ennään kaukana ole.

Koirat ja hillajänkä 24.7.2005

Aamulla hyppäsimmä vaimon, Ville Oskarin ja koirien kans Jeephin ja ajelimma Seipälhän.

Tutun hillajängän reunhan.

Vettä tihutteli ja välillä sateli kovemminki, mutta emmä antanhet sen häiritä. Raakoja olivat vielä hillat. Sieltä täältä kuitenki saimma hillan ja toisenki sankon pohjalle ja pari tuntia kun olthin kyykitty, niin olihan sankko täynä.

Siksiki hyvin.

Reilusti saa vielä ootella tulevan viikon loppupuolelle ennenku seuraavan kerran kurhautamma hakemhan sen toisen ja mahollisesti vielä kolomannen sankollisen. Siinä sitä on sitten talaveksi hilloja herkuteltavaksi.

Rikumatti potunpiilotushommissa 9.6.2005

Se on se aika vuojesta taas, kun piti piilotella potut maahan.

Rikumatti reiphana autto, kun olimma saanhet vaot tehtyä ja potut sinne laitettua. Ei ole haravahommat outoja tälle reiphalle, itteluottamusta täynä olevalle 4-vuotiihalle, joka on tottunu siihen, että yhessä touhuthan ja osallistuthan yhteishin askareihin, kukin kykynsä ja ossaamisensa mukhan =o)

Kovvaa vääntöä...

Tääläki alakaa pikkuhilijaa maat ja puut vihertämhän. Satteita oli alkukuusta sen verran ja yötki lämpimiä että pääsi kasvu kunnolla vauhthin.

Koirien kans olhan oltu enemmän ja vähemmän "peruskuntokauella", mikä tarkottaa meillä sitä, että pihalla olhan vaphana ja telemithän sielä sielunsa kyllyyestä.

Tai Bella telemii. Riitu ei oikein innostu (jaksa?) nuoremman vauhista. Bella kun tahtoo roikkua koko ajan korvassa, taistella, rysytä ja touhuta Riitun kans.

Vanha ja viisas (?) koira kuitenki on menossa mukana sen hetken kun itte haluaa, siirtyy sitten häkin turvhan pötköttelemhän ja antaa Bellan riuhtoa yksin pihalla.

Ei Bellan liikut kuitekhan ihan pelekästhän pihalle jää, sillä Ville Oskari käy kerran pari päivässä sen kans lenkillä. Joskin narunpäässähän se silloin on. Saapahan kuitenki vaihtelua päivhän silläki lailla. Samoin Ville Oskari on saanu Bellan noutoa hyvin parannettua...vieläkö se minunki komennot tottelis, eikä menis enhän lukhon niistä. No, noutoluppaa olen nyt sitten ranskalaisittain ottanu, kun opastethin että sillä saattaa olla merkitystä "lukon aukasussa". Ja täytyy sanoa, että paremphan suunthan olhan menossa. Suurin kiitos taitaa kuitenki kuulua Villelle joka jaksaa ja pystyy puuhastella koiran kans enemmän kuin mie itte.

...mutta periksi ei anneta!

Potunpiilotushommissa Rikumatti tosin oli eilen (8.6.). Tässä vaiheessa vielä koiratki jaksavat riehua: vaihtenvuoksi näinki päin, että Bella juoksee Riitua karkhun... silloin tällöin vanhempi riemastuu, mutta minun mielestä sietää liikaaki tuon nuoremman touhuja, ärinöitä ja repimistä.

Riitu tarkistaa, että onko hyvin tehty.

Potut on pantu piilhon ja Riitu tarkistaa että onko homma kunnossa. On se. Sitten vain ootelhan pari kuukautta ja saamma omasta maasta hyviä uusia pottuja - nam.

Reiphat partiolaiset

Olhan muuten nyt Rikumatin kans kahesthan "kotimiehinä" nyt tämän loppuviikon: Ollipekka ja Ville Oskari lähtivät partioleirille Petäjäsaarhen, ovat sielä lauantaihin saakka.

Suuri "juhlaleiri" pojilla, kun vaihtavat perjantaina Sudenpennuista Vartiolaishin.

Toivottavasti jaksavat ja viihtyvät partion parissa, ainaki nyt ovat mielelhän, koskapa sieltä saa varmasti erilaista oppia eräelämästä kuin minulta. Mutta ennenkaikkia opettaa toimimista ryhmässä, ja sietämhän vähän pitempiäki "alkeellisia" oloja...eikä isä tai äiti ole koko aikaa auttamassa.

Itteluottamusta sieltä kertyy. Partiossahan on periaathena, että partiolainen itte tekkee hommansa, opastusta tietysti annethan, mutta leiri on rakennettava ja purettava porukan voimin. Aikuset ei ole auttamassa joka asiassa.

Enemmänki huolettaa tällä hetkellä se, että mitenkäs rakas vaimoni pärjää pitkällä vaelluksella; lähtivät eilen parin työkaverin kans Karhunkierrokselle ja ovat neljä päivää "jalakojen päällä"...lähteissä rinkka paino liki 20 kiloa. En silti eppäile, niin kovakuntosia ovat. Ittensä tässä pitäs paremminki saaha takasin jonkulaishen kunthon...no, lähenpä tästä sitten lenkille.

Joskus ;o)

Bellan taustalla Norjan vuoristoa 10.3.2005

Huomenaamulla startathan. Kohti Utsjokia. Riekonpyynthin.

Samhoin maisemhin menhän, missä olthin meleko tarkasti vuosi sitten. Nyt vain lumitilanne sielä tietojen mukhan semmonen, että reiphasti on ja suksia tarvithan. Enemmän ku viime vuonna.

Lähemmä nyt koko perhe. Luvat sain vain lauantaille ja sunnuntaille, mutta huomena suikasemma iltapäivästä koko revohka Gistuskaidia kohti ja eikhän met jossaki sielä kahavit keitellä ja makkarat paistella.

Nuorimmainen (Rikumatti 3 v, kohta 4) ei vielä hiihtele, mutta meillähän on matkassa hyvät valjhat, aisat ja pulukka, niin eikhän tuo perässä huilaa hyvin. Kovakuntosella. Eli vaimolla =o)

Tuo kuva tuossa vieressä on viime vuojen reissulta (tarina tästä linkistä). Nuorempi mettästyskoira siinä poseeraa Norjan vuoristoa taustalla...katomma miten meitä kelit suosii tänä vuona.

Ja arvannette, että viikon sishän saatta lukia tästäki reissusta. Nopiampaa en voi juttua tehä, koskapa sunnuntai-iltana pallaamma takasin ja ohjelmassa on saunominen ja nukkumhan heti. Ja alakuviikon olen työreissulla, takasin tulen vasta keskiviikkoiltana, joten kyllä se koko juttu varmasti reilun viikon päähän mennee.

Mutta pysyhän kuulolla, katomma miten kelit ja riistatilanthet meitä suosii tällä reissulla. See you, niinkö amerikaksi sanothan!

23.2.2005

Kauheita pakkasia pielly. Taas välillä.

Mutta sehän on ainaki omasta mielestä ihan hyvä vaan; kyllä talavella kylymää pittää ollakki. Eikä se niin kauhialta tunnu, kun ilima ei ylleensä kauhiasti liiku noissa -30 ja enemmän pakkasissa.

Ja pittää pukeutua oikein.

Koiratki taas olhet tuossa jonku verran sisällä, mutta on kyllä taivhan tosi, että kun joku on menossa ulos, niin heti perässä ovat menossa.

Kait se tottuminen tuommoshen viiliämphän ilimhan aiheuttaa sen, ettei sitten välttämättä kauhiasti tykätä losotella lattialämmityksen päällä...joskin kyllähän näitten koirien pittääki kelhein tottua. Selekoset on kuitenki semmoset, että aina ei voi valita sitä hienoa, sopivan lämmintä, satteetonta ja ihannetuulista säätä kun methän lähemmä.

Joskus aikasemminki vishin sanonu, että meikäläisen mettästyskoirien pittää kelit kestää ja välillä puskia läpi tuiskun ja tuulen sen kummemmin pikku pakkasistakhan välittämättä.

Riitulla parit riekot eessä Nämä kuvat tässä ovat tammi-helemikuun vaihthesta. Silloin oli hyvät kelit mennä niin suksilla mistä vain kuin myös koiria kesti kohtuullisen hyvin.

Linnut oli vain pirun arkoja. Hiihtelimmä jänkiä ja niitten reunoja, tuola ihan tutuissa maisemissa Seipälässä.

Sen verran kuitenki riekot armahti, että Riitulle pari tilannetta sain. Tässä seisothan riekkoja, jotka netki kyllä meni "alta pois" jo pitemmän aikaa, eli ei oikein päästänhet minun mettästyskavereita niin lähelle, että kunnon seisonnan ottasivat. Mullahan nämä eivät seku vain seisoskele, vaan lintu pittää olla lähellä, ennenku pysähythän kiintiästi.

Jänkää ja keskellä hienoja mettästysmaita

Riitulla oli muutenki menossa enemmän järkiä kuin Bellalla, jolla tahto vähän vauhti ja järki olla pienellä "käpillä", eli vauhti ei hilijentyny ajoissa ja kun linnut oli vähän aralla päällä, niin eihän niistä tilantheja ota. Joskin mitäpä semmosilla tilantheilla tekkee, joihin ei sitten pääsis luvallisena aikana tiputtamhankhan.

19.5.1984 moottorisahattu kelon kylkhen nimmarit Riitu pisti välillä maaten ja rouskutti jäät varphajen välistä pois.

Oli muuten mukava "löytö" tämä honka tässä; meikä 19.5.1984 moottori-
sahalla pistäny vähän merkkiä kelon kylykhen. Muistelin, että armeijasta päästyä tuli heti alettua mettähomhin ja isännän kans tehimmä leimikon noilla selekosilla. Nyt on jo mukavan kokonen taimikko tuossaki paikassa. Ja riekkoja näky jonku verran, mutta ainaki jäniksiä on helekatisti. Niitä ku ei kauhiasti kukhan ennään pyyä.

Lähenee muuten koko ajan tuntureille lähtö. Toivottavasti ilimat suosii meitä niinkö viime vuonna teki.